Erilaiset visailupelit ja muut kysymystuokiot ovat tehokas tapa tuoda iltaan vauhtia ja tutustua muihin ihmisiin ja heidän mielenmaisemiinsa hieman paremmin. Yksi vaihtoehto tässä laajassa seurapelien skaalassa on esittää kumpi mieluummin kysymyksiä, joissa vastaaja joutuu valitsemaan kahden todella hyvän vaihtoehdon väliltä jommankumman. Alta löydät / löydätte näitä kysymyksiä yli 60 kappaletta!
Kumpi mieluummin kysymyksiä: Pelin perusidea lyhyesti
Kumpi mieluummin kysymyksiä ei varsinaisesti esitetä kilpailumielessä, eli kyseessä ei ole esimerkiksi hauska tietokilpailu aikuisille. Sen sijaan kyseessä on “seurapeli”, jossa tarkoituksena on vain tutustua paremmin toisiin ihmisiin ja päästä heidän ajatuksiinsa ja mietteisiinsä kiinni.
Homma toimii niin, että yksi mukana olevista henkilöistä esittää kysymyksen, joka alkaa aina seuraavilla sanoilla: “Kumpi mieluummin” eli englanniksi “Would you rather”. Kuten jo kysymyksen asettelusta näkee, ideana on valita jompikumpi kahdesta vaihtoehdosta, jotka kysymyksen esittäjä voi itse päättää.
Kaksi vaihtoehtoa kannattaa tietenkin antaa siten, että ne koskevat samaa asiaa. Eli esimerkiksi kuuma vai kylmä, pitkä vai lyhyt, Playstation vai Xbox ja niin edelleen.
Kumpi mieluummin kysymyksiä eri aiheista
Alempaa löydät listattuna vinon pinon kumpi mieluummin kysymyksiä. Kysymysten rakenne on aina samanlainen, ja logiikka pysyy kierroksesta toiseen samana. Kysymyksen esittämisvuoro voi kiertää myötäpäivään (tai vuorotellen, hieman porukan koosta riippuen) ja jokainen saa kysyä yhden kysymyksen kerrallaan.
Sivuillamme tarjolla olevat kysymykset on kategorisoitu seuraavasti:
- Henkilökohtaiset kysymykset
- Sosiaaliset tilanteet
- Seikkailut & elämäntyyli
- Taidot ja supervoimat
- Kevyet ja helpot kysymykset
- Eettiset dilemmat
Sitten ei muuta kuin kyselemään ja tutustumaan ihmisiin ja heidän ajatuksiinsa!
Henkilökohtaisia kumpi mieluummin kysymyksiä
Kumpi mieluummin:
- Olet tuntematon supersankari vai tunnettu pahis?
- Saat heti 100 euroa vai 100 lottokuponkia?
- Elät maailmassa, jossa ei ole musiikkia vai telkkaria?
- Syöt joka päivä suosikkiravintolassasi vai kokeilet päivittäin jotain uutta?
- Menetät näkösi vai muistisi?
- Elät ilman puhelinta vai tietokonetta?
- Voit lukea loputtomasti kirjoja mutta et katsoa elokuvia – vai toisin päin?
- Kiireelliset aamut ja rauhalliset illat vai rauhalliset aamut ja kiireiset illat?
- Sinut tunnetaan hyvänä kuuntelijana vai hyvänä tarinankertojana?
Sosiaaliset tilanteet
Kumpi mieluummin:
- Paljon hyvänpäiväntuttuja vai tiivis, läheinen kaveriporukka?
- Olet huomion keskipiste vai nurkkaan vetäytyjä?
- Kerrot aina totuuden vai valehtelet joka kerta?
- Olet kaikesta aina samaa mieltä vai eri mieltä?
- Olet aina 10 minuuttia myöhässä vai 20 minuuttia etuajassa?
- Valehtelet muille vai huomaat, kun muut valehtelevat sinulle?
- Järjestät täydelliset juhlat, joissa kaikki meni virheettömästi ja joita kukaan ei muista, vai kaaosbileet, joita muistellaan lämmöllä?
- Matkustat menneisyyteen tapaamaan esi-isiäsi vai tulevaisuuteen näkemään jälkeläisiäsi?
Kumpi mieluummin kysymyksiä: Seikkailut & elämäntyyli
Kumpi mieluummin:
- Tutkit koko päivän avaruutta vai perenpohjaa?
- Menisit ajassa eteenpäin vai taaksepäin?
- Elät vuoden aikana viidessä maassa vai viisi vuotta yhdessä maassa (ei kotimaa)?
- Matkustat 50 maahan yksin vai 10 parhaan ystävän kanssa?
- Olet viikon telttailemassa metsässä vai viikon luksusristeilyllä?
- Lähdet reissuun ekstemporena vai todella tarkkojen suunnitelmien kera?
- Elät luolassa vai puumajassa?
- Teet töitä 10 kuukautta kovasti ja pidät 2 kuukauden unelmaloman vai teet 12 kuukautta rennosti töitä ilman lomaa?
- Siisti koti ja elämä epäjärjestyksessä vai sotkuinen koti ja elämä järjestyksessä?
- Unelmatyö matalalla palkalla vai raskas, ärsyttävä ja puuduttava työ isolla palkalla?
- Paljon energiaa vai paljon rahaa?
- Tasavarma tulonlähde, jolla tulee juuri ja juuri toimeen, vai epävarmat tulot, jotka heilahtelevat ylös-alas vuoristoradan lailla?
- Elät maassa, jossa on aina lempivuodenaikasi, vai maassa, jossa on kaikki neljä vuodenaikaa?
- Elät isossa kodissa kaukana kaikesta vai pienemmässä kodissa palvelujen lähellä (eli sijainti vai asunnon koko)?
Kumpi mieluummin kysymyksiä: Taidot ja supervoimat
Kumpi mieluummin:
- Puhut kasveille vai eläimille?
- Olet pomo vai työntekijä?
- Tiedät vähän kaikesta vai olet ekspertti yhdessä asiassa?
- Olet hyvä kirjoittamaan tarinoita vai musiikkia?
- Pystyt yhden päivän ajan lentämään vai olemaan näkymätön?
- Voit parantaa muut vai itsesi?
- Pystyt lukemaan muiden ajatukset vai liikuttamaan asioita pelkästään mielesi avulla?
- Näet muiden vai itsesi tulevaisuuteen?
Kevyet ja helpot kysymykset
Kumpi mieluummin:
- Annat saamasi lahjan, josta et pitänyt, jollekin eteenpäin vai pidät sen itselläsi, mutta et koskaan käytä sitä?
- Syöt koko jälkiruoan yksin ja podet katumusta vai jaat sen kaikkien seurueessasi olevien kesken?
- Luet toisen päiväkirjaa salaa sen ollessa auki vai käännät kannen kiinni ja kävelet pois?
- Valehtelet ystävällesi hänen pukeutuneen hienosti vai kerrot totuuden ja aiheutat mielipahaa?
- Kiilaat jonossa ja saat parhaat paikat vai odotat kärsivällisesi ja saat huonot paikat?
Kumpi mieluummin kysymyksiä: Eettiset dilemmat
Kumpi mieluummin:
- Autat ihmistä, josta et pidä, vai jätät hänet pulaan?
- Uhraat onnellisuutesi tehdäksesi toisen onnelliseksi vai priorisoit omaa onnellisuuttasi?
- Kerrot karun totuuden vai lohduttavan valheen?
- Teet jotain laitonta yleistä etua ajatellen vai noudatat lakia ja annat muiden kärsiä?
- Valehtelet suojellaksesi toisen tunteita vai kerrot totuuden ja satutat heitä?
- Menetät jotain itsellesi arvokasta vai otat jotain arvokasta toiselta?
- Annat anteeksi jollekin, joka satutti sinua oikeasti pahasti, vai kannat ikuisesti kaunaa?
- Petät lupauksen auttaaksesi jotakuta vai pidät lupauksen, mutta annat hänen kärsiä?
Tässä kokonaisuudessaan iso kasa kumpi mieluummin kysymyksiä. Jos haluat / haluatte jättää valintojen tekemisen hetkeksi sivuun ja keskittyä seuraavaksi miesoletettujen grillaukseen, kurkkaa / kurkatkaa seuraavaksi pahoja kysymyksiä miehille sivuiltamme!
